Sivut

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Siken rapeat sämpylät

Kukapa ei rakastaisi tuoreita, rapeita sämpylöitä aamiaiseksi- tai mihin aikaan päivästä tahansa. Tämän yön yli kohotettavan taikinan löysin Siken blogista ja rakastuin siihen täysin . Miten helppo! Ei tartte edes sormiaan liata. Tätä aion tehdä myöhemminkin, ja kokeilla erilaisia jauhoja ja lisäillä siemeniä ym taikinaan. Alla oleva ohje on siis suora kopio Siken reseptistä. Tämä ohje löytyi siis täältä klik



 Rapeat sämpylät

7,5 dl vettä

25-30g tuorehiivaa (tai puolitoista pussia kuivahiivaa, silloin vesi lämmintä)

1 1/2 rkl suolaa



Sekoita hiiva ja suola veteen ja lisää jauhot isolla lusikalla sekoittaen.




1,5 dl  ruisjauhoja

1,5 dl  kokojyväjauhoja (niitä mistä pidät)

n. 10 dl vehnäjauhoja, mutta älä laita kaikkea kerrallaan, koska jauhojen kuivuusaste vaihtelee ja taikinan pitää olla melko löysää.


Jauhoja voi muunnella maun mukaan, mutta niin kauan kuin vehnää on vähintään puolet, niin ajat ja lämpötilat pysyvät samana.


Peitä taikinakulho leivinpaperilla ja keittiöpyyhkeellä ja jätä  jääkaappiin yöksi kohoamaan.





Kun olet valmis laittamaan sämpylät uuniin, ota taikinaa kulhosta kahdella isolla lusikalla suoraan leivinpaperilla päällystetylle pellille, huiskauta päälle jauhoja, tee ristiviilto ja paista kuumassa uunissa 230°C n. 30-35min. 




Älä pelästy, vaikka sämpylät ovat kovia uunista tullessaan, ne pehmenevät juuri sopivasti, mutta kuori on rapea. Älä missään tapauksessa peitä niillä liinalla. Muuten katoaa rapeus!


 Naaam!

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Stundarsin joulumarkkinoiden tuliaiset

Stundarsin joulumarkkinat on jokavuotinen perinne, jossa on käytävä. Tunnelma siellä on lämmin ja ihana, siellä ei myydä pölypusseja imuriin tai metrilakua. Sen sijaan käsityönä tehtyjä karkkeja, hilloja, villasukkia, havu kransseja, lyhtyjä, piparimuotteja, käsineitä, leivonnaisia sekä vihanneksia ym.ym. Niin ja Stundarsin kuuluisia hillomunkkeja. Niitä tullaan syömään kaukaakin ja jonotetaan vaikka puoli tuntia tuulessa ja sateessa, niin hyviä ne on! :) Siellä sai myös pikku rahalla leipoa tuvassa pipareita, jotka paistettiin puu-uunissa. Lumina leipoi innoissaan yhden pellillisen, joita sitten kotona nautiskeltiin. Vielä kun sitä lunta sataisi, tässähän rupeaa oikeasti jo joulua odotteleenkin :)

www.stundars.fi Ja meidän matkaan lähti paahdettuja manteleita, kaneli manteleita, glögiä, muumi muotti ja ruisleipää.
 



-/8-





 

lauantai 28. marraskuuta 2015

Savulohipihvit


Ruokaostoksille mennessä, on mulla yleensä tehtynä ostoslista ja suuntaa antava ruokalista jotta pääsisin sillä viikolla vähä helpommalla. Puoliksi suunniteltu on puoliksi tehty, vai miten se nyt oli? No alennus prosentteja tietysti kyttäillään ja ostellaan niitä mahdollisimman paljon. Nyt oli savulohessa keltanen lappu ja sehän lähti kyytiin. Ja en muista paljonko siinä sitä lohta oli, kala oli iso ja tais olla kilo jos ei enemmänkin.. Anyway, en tietenkään punninnut kalaa, joten ohje on suuntaa antava. Veikkaisin että 600-800g oli tässä mun ohjeessa kalaa.. Ainakin meijän poppoo siitä söi seuraavanakin päivänä. Niih, ja tein tästä gluteenittoman käyttämällä psylliumia. Ja tilalle voi myös laittaa vehnäjauhoja muutaman ruokalusikallisen jos kyseinen ainesosa kuulostaa liian oudolta käyttää. :) Niin ja mausteita käytät oman makusi mukaan!



Savulohipihvit

pala savulohta (400-500g)
1 muna
1rkl psylliumia (1-2rkl vehnäjauhoja) 
1/2 luomu sitruunan kuori raastettuna+mehua makusi mukaan
1 sipuli hakattuna
tilliä
mustapippuria
1/2-1dl parmesaania (makusi mukaan)

voita paistamiseen

Nypi savulohi kulhoon ja lisää loput aineet sekaan.
 Sekoita massaksi.
 Maista massaa, ja jos olet tyytyväinen paista pieni koe pihvi.
 Paista väri molemmin puolin, ja jos pihvi pysyy kasassa paista loputkin. 

VINK! Passais hyvin myös ruisleivän/sämpylän väliin esim. burgeriksi. Vähän tsatsikia ja fetaa niin avot! :)





Hauskaa viikonloppua!

-Jospa




keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Vadelma-banaani tuorepuuro



Tervehdys! Ulkona on ihan kamala syksyinen myrsky ilma, eikä enään tietoakaan siitä ihanasta talven ihmemaasta joka pari päivää meillä oli. Noh, ei auta näillä mennään ja toivottavasti pian saadaan lunta taas maahan! Tässä tämän aamuinen tuorepuuro, jonka illalla laitoin jääkaappiin tekeytymään. Oli niin hyvää! Nam. Käyttäkää suomalaisia vadelmia joita ei tartte kuumentaa ennen käyttöä.


Vadelma-banaani tuorepuuro

2 erittäin kypsää, melkeen jopa mustaa banaania
250g jäisiä vadelmia
4 dl kaurahiutaleita
4dl kauramaitoa
(2 rkl chiansiemeniä)


Muussaa esim. haarukalla banaanit kulhossa, mihin jätät puuron yöksi.
 Lisää loput aineet, sekoita ja laita kansi päälle ja yöksi jääkaappiin.

 Ihanaa kun aamulla on aamupala valmiina odottamassa! :)

 VINK! Cashew pähkinöitä, auringonkukan siemeniä ja pellavansiemeniä laitoin tällä kertaa puuron päälle aamulla.







Enjoy!

-Jospa

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Pinaatti-porkkana makaroonilaatikko


Moi! Arkisia ruokia on kiva välillä piristää, ihan simppeleillä jutuilla. Eli tee makaroonilaatikko niin kuin yleensäkin teet, mutta lisää sinne 3-4 porkkanan raaste ja babypinaattia... Helppoa piristystä, ja terveellisempikin heti! :) Pastakin on vaihdettu makaroonista täysjyvä perhosiin.


Tuunattu makaroonilaatikko

1 ps Täysjyväpastaa

400g jauhelihaa
2 pientä sipulia
1-2 valkosipulinkynttä
timjamia,suolaa,pippuria,paprikamaustetta
(yrttimaustetta)
3-4 porkkanaa raastettuna
babypinaattia 
1 dl parmesan raastetta

8dl maito/kauramaitoseos
2munaa
suolaa, pippuria

Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä. 

Paista jauheliha ja kuutioitu sipuli.

 Lisää mausteet ja raastettu porkkana.

Kuullottele hetki

Valuta valmis pasta ja nakkaa öljyttyyn vuokaan. 
Perään laita jauhelihaseos, parmesan sekä pinaattia makusi mukaan.

 Lopuksi komeuden päälle muna-maito seos.

 Uuniin 175c n. 40min. Kruunataan tietty parmesaanilla ja ketsupilla. ;) 




Mukavaa viikkoa! :)

-Jospa

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Arkiruokaa ja lisukkeita


Aina ei ole aikaa eikä halua tehdä ihan kaikkea alusta loppuun saakka itse, vaikka siihen pyrinkin. Pakkasessa mulla on yleensä "hätä varoja" kiireisen tai laiskan päivän varalle. Yksi niistä on paneroidut kalapalat. Lisukkeet on mun mielestä tärkeä osa ruokaa, ja niitten avulla saa melkeen ruoasta kuin ruoasta vähän paremman ja ravintorikkaamman :) Sitten vielä kun ne laitetaan kaikki esille pöytään, saa lapsetkin ottaa vihanneksia ja ruokaa lisää kipoista, ja näin tekemällä ruokailu hetkestä saa hauskan eikä turhan kankean. :)


Kalapalat ja myskikurpitsa-bataatti uunilohkot
kurkkutikut&jogurtti-dippi
sitruunalohkot 

Tee ensin kaaliraaste ja jogurttidippi. Leikkaa kurkku tikuiksi ja lohko sitruuna.

1 myskikurpitsa
1 bataatti
oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Laita uuni kuumenemaan 225c. Kuori bataatti ja leikkaa bataatti ja myskikurpitsa lankuiksi/lohkoiksi. Laita lankut kippoon ja lisää oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Kaada ja levitä ne uunipellille. Paista n 20min, sekoita välillä. Voit pastaa kalapalat samalla pellillä. Laske  lämpötilaa 200c ja tarkista kypsyys. Paista vielä 10-15min. Paistoaika riippuu kuinka paksuksi olet lohkot leikannut. 






 Hauskaa arkiruokailua! :)

<3 Jospa

torstai 1. lokakuuta 2015

Sitruunainen tomaatti-avocado-feta salaatti

Meillä oli tuossa taannoin illanistujaiset naisten kanssa, nyyttäri meiningillä, eli jokainen toi jotain. Teemana oli pientä syötävää/tapaksia/antipastoa kuinka vaan mutta herkkua oli! :) Itse tein tuon salaatin, joka passasi vaalean tuoreen leivän kanssa hyvin, sekä sitruuna marinoidut oliivit.

Niin, ja kamerahan unohtui kotiin, kun oli tarkoitus räpsiä jotain järkeviäkin kuvia mitä laittaa sitten tänne...No, laitan muutaman kännykkä kuvan tänne :D

Naposteltavat

Sitruuna-marinoidut oliivit
Sitruunainen tomaatti-avocado-feta salaatti
aurinkokuivattuja tomaatteja
ilmakuivattua kinkkua & rucolaa
juustoja
viinirypäleitä
leipätikkuja ja patonkia
lakka-pannacotta

Sitruunainen tomaatti-avocado-feta salaatti

3-4 tomaattia
1 pieni punasipuli/keltasipuli
1 avocado
pätkä kurkkua 
tuoretta basilikaa
fetaa sen verran kuin itse haluat

kastike

1/2 dl sitruuna oliiviöljyä
1/2 sitruunanmehu
hiukan vs-murskaa
suolaa, rouhittua mustapippuria

Pilko tomaatit, kuorittu kurkku ja sipuli pieniksi kuutioiksi.

 Halkaise avokado ja kuutio hedelmä.

. Lisää hakattua tuoretta basilikaa makusi mukaan. Sekoita varovasti.
Tee kastike. Sekoita haarukalla voimakkaasti kaikki ainekset sekaisin.

Maista ja lisää halutessasi sitruunamehua ja mausteita.

 Laita jääkaappiin maustumaan n. tunniksi ennen tarjoilua.

Sitruuna-marinoidut oliivit

1-2 prk luomu kalamata oliiveja (tai mistä itse pidät)
1 luomu sitruunan raastettu kuori+mehu
sitruuna oliiviöljyä+auringonkukkaöljyä (rypsikin käy)
 mustapippuria

Valuta oliivit ja kaada kannelliseen muoviastiaan.
 Raasta sitruuna ja purista mehu, mausta pippurilla.
 Lisää öljyjä sen verran, että oliivit melkeen peittyvät.
Kansi päälle, ja ravista.
Anna marinoitua vähintään vuorokausi jääkaapissa.


torstai 17. syyskuuta 2015

Kaali-makkarapata

Syksylle tullen on kiva rueta tekemään taas pata ruokia, kun ulkona sataa vettä ja lehdet lentelee pitkin naama taulua. 
Simppeli resepti, jossa hyödynnetty riisin jämät. Puolukat kruunaavat tämän makkarapadan. Ja iso satsi tuli, josta tämä 4hengen talous söi vielä seuraavanakin päivänä.
           Kaali-makkarapata
                  1/2kg kaalta 
                 1 iso sipuli
                2-3 porkkanaa raastettuna
                 1/2 varsi varsiselleristä
                   1 pkt makkaraa
                 2 vs-kynttä
                1 kasvisliemikuutio
                  1 tlk tomaattimurskaa
                   1tlk vettä (voi lisätä    
                     haudutuksen aikana)
                  3rkl tomaatti pyrettä
                              3-4dl keitettyä riisiä.                 
             (parsakaalta)
                  Pippuria, suolaa,    
                   paprikajauhetta,
                                                                      sinappia , persilja silppua

Leikkaa kaali ohueksi  suikaleiksi ja raasta porkkanat. Kuori ja pilko sipuli suikaleiksi.   Leikkaa varsiselleri.
Leikkaa ja kuutioi makkarat.
Kuullota rasvassa makkaroita ensin ja siirrä lautaselle odottamaan. Kuullota sen jälkeen suikaloidut kaalet, sipuli porkkanaraaste ja selleri.
Lisää tomaattimurska, vesi, pyree ja liemikuutio sekä purista vs-kynnet joukkoon. Anna hautua kannen alla n. 30-60min. Lisää vettä tarvittaessa. Lisää lopuksi mausteet ja keitetty riisi. Maista, ja lisää mausteita jos tarvitaan sekä persilja.
Tarjoa puolukoiden kera! 

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Lasten synttärit






Juhannuksen tienoilla juhlittiin tyttäreni Luminan 4-v ja poikani Lennun 1-v syntymäpäiviä. Heillä on päivän ikäero, joten yhteissynttärit oli päivänselvä juttu meille. :) Ekat synttärit juhlittiin mummulassa Kalajoella ja toiset täällä meillä kotona Vaasassa. Molemmissa oli sama sirkus tyylinen teema ja samantyylistä tarjottavaa muksuille.

 Menu

Pienet kolmioleivät
juurestikut+dippi
kattila popparit
täytekakku
pienet mokkapalat
hymyilevä sitruuna-juustokakku ilman liivatetta
vesimeloni monsteri+hedelmät

 Neiti sai itse koristella mokkapalat :)










Vesimeloni monsteri oli tosi helppo tehdä, ja se olikin lasten mielestä hulvattoman hauska kaveri. Hedelmiä sinne voi pilkkoa miten paljon haluaa, ja mistä itse pitää. Banaania en tosin itse laittaisi, koska se muussaantuu ja mustuu heti. Meillä oli nektariineja, omenaa, kiiviä ja päärynää. Hedelmät maistui sekä aikuisille ja varsinkin pikku juhlijoille. :) Mummulassa tein vesimeloni monsterin lisäksi sitruuna-juustokakun ilman liivatetta, tämäkin ohje Suklaapossulta sekä suolaiseksi oli poppareita, juurestikkuja ja tsatsiki sekä pieniä kolmioleipiä. Täytekakun äitini oli tilannut pitopalvelusta.


sitruuna-juusstokakku ilman liivatetta, oli todella hyvää! Sopivan raikas ja makea.






Kolmioleipien täytteena oli meetvursti-paprika sekä feta-tsatsiki.

Pienet kolmioleivät

2 ps paahtoleipää (leikkaa reunat pois)
sitruunavettä kostutukseen

meetvursti-paprika täyte
turkkilaista jogurtti+kermaviiliä
hiukan sinappia
meetvustia (leikkaa pieneksi)
paprikaa (pilko pieneksi kuutioiksi)
porkkanaraastetta
pippuria
paprikamaustetta 
sitruunamehua
persiljaa

sitruunamehu+vesi leipien kostutukseen

Määriä en muista enään ollenkaan (pahoittelut!), koska lusikoin vaan jogurttia astiaan sen enempää miettimättä...kokeilemalla selviää :) 

Sekoita jogurtti sekä kermaviili ja lisää joukkoon sinappi sekä kaikki muut ainekset. Mausta ja maista. Lisää kostutetun paahtoleivän toiselle puolelle täytettä ja heitä päälle muutama rucolan lehti. Sitten kansi kiinni ja leikkaa leipä neljään osaan. Tee samalla tavalla niin kauan kunnes paahtoleivät ja täyte loppuvat ja laita kelmu päälle ja jääkaappiin. Itse laitoin vielä hiukan painoa leipien päälle, niin kuin voileipäkakussakin yleensä tavataan tehdä.

Menu 2

Pienet karjalanpiirakat vuohenjuustolla
tomaattipiiras
Britakakku
vadelma-raparperipaistos ja jäätelö
suklaakeksit

Lasten pöytä

kattila popparit
jäätelökulho
mokkapalat
suklaakeksit
tripit ja muumi tikkarit
hedelmä monsteri


Karjalanpiirakat vuohenjuustolla 

1 ps  cocktail piirakoita
 1 pötkö vuohenjuustoa
basilikaa
voita
(marinoitua punasipulia)

Paista jäiset piirakat melkein kypsäksi. Ota pois uunista ja lisää piirakoiden päälle vuohenjuusto kiekko ja heitä takaisin uuniin. Pidä hetki uunissa-näet kyllä koska juusto on ollut juuri oikean ajan siellä . :) Silppua tällä välin basilikaa ja sulata n. 50g voita mikrossa. Sekoita sulanut voi sekä basilikasilppu keskenään.
Anna piirakoiden jäähtyä hetki ja lusikoi sitten ihanaa voi-basilika seosta niiden päälle.

Voit halutessasi käyttää myös valmista pestoa-sopii näihin myös niinku nenä päähän! :)





raparperi-vadelma paistos

Alle: 
n. 1l raparperia
1dl vettä
1dl sokeria (fariini)
250g vadelmia

pinnalle:
8dl luomu kaurahiutaleita
250g voita
2dl fariinisokeria (tai 1 dl intiaanisokeria&1dl ruskeaa sokeria)

Pilko raparperit pienemmäksi ja laita kattilaan sokerin ja veden kanssa. Keitä raparperin palat juuri ja juuri kypsäksi ja nosta seos voideltuun piirakkavuokaan.
 Laita jäiset vadelmat kulhoon ja sekoita joukkoon halutessasi lusikallinen perunajauhoja. Ne imevät enimmän kosteuden mitä vadelmista tulee.
 Laita voi kattilaan ja anna sulaa. Lisää sokerit ja kaurahiutaleet ja sekoita. Lisää seos varovasti raparperi-vadelma seoksen päälle.
Paista 200c uunissa kunnes pinta on kauniin värinen.







Pahvi kupit (jäätelö+muffinssikupit) löytyivät Prismasta, eivätkä olleet kalliita.
Pelle nenät tilasin netistä.



Hauskoja lasten synttäreitä itse kullekin! :)

terv. Johanna